PAGANUKSEN SUKUSEURA RY
TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 2008-2009
Toimintakausi 2008-2009 oli sukuseuran kuudes toimintakausi.
VUOSI 2008
HALLITUKSEN KOKOUS 23.2.2008 PORISSA
Hallitus käsitteli vuotta 2007 koskevat sääntömääräiset asiat, ja teki päätöksen sukuseuran vuoden 2008 sukukokouksen pitämisestä Seinäjoella Hotelli-Ravintola Almasssa 16.8.2008.
Kokouksessa käsiteltiin myös sukuvaakunan lopullinen kuva.
HALLITUKSEN KOKOUS 15.5.2008 TAMPEREELLA
Hallitus käsitteli Seinäjoen sukukokoukseen liittyviä asioita.
Päätettiin hankkia sukuvaakunalla varustettuja pöytästandaardeja.
Hallitus päätti luovuttaa sukukokouksessa neljä pöytästardaardia sukuseurassa pitkään toimineille henkilöille. Lisäksi päätettiin lahjoittaa standaardi vaakunan suunnitelleelle Harri Uimoselle.
Päätettiin tukea Veikko Vennamon muistomerkkihanketta 100 € lahjoituksella sukuseuran varoista.
10-VUOTIS SUKUJUHLA JA SUKUKOKOUS SEINÄJOELLA
Paganuksen Sukuseura ry kokoontui viidenteen sukukokoukseen ja samalla 10-vuotisjuhlaan lämpimänä kesäpäivänä 16.8.2008 Seinäjoella idylliseen Hotelli-Ravintola Almaan.
Tapaaminen aloitettiin perinteisesti ruokailulla.
Varsinainen juhla aloitettiin yhteisesti lauletulla "Jaakkiman laululla". Tervehdyspuheen esitti Meeri Nurmi. Varsinaisen juhlapuheen piti Puheenjohtaja Jouko Paganus. Puheessaan puheenjohtaja käsitteli Paganuksen suvun ja Jaakkiman historiaa aina 1600 luvulta lähtien.
Juhlaesiintyjäksi oli kutsuttu Pekka Räty, joka esitti mm laulua ja soittoa. Hänen pohjoiskarjalaiset juuret ”näkyivät” edukseen esityksissä, ja tämä miellytti kovin juhlayleisöä.
Meeri Nurmen esittämän runon jälkeen suoritettiin sukuvaakunan vihkiminen. Ensimmäinen sukuvaakunalla varustettu standaardi luovutettiin Marja-Leena Lankiselle hänen ansiokkaasta työstään sukuseurassa, ja ennen kaikkea sukututkimustyöstään, jota hän oli tehnyt Paganuksen suvusta.
Lisäksi juhlassa luovutettiin standaardit Jouko Paganukselle, Meeri Nurmelle ja Tuula hämäläiselle.
Yhteislaulun kahvin ja arpajaisten jälkeen aloitettiin varsinainen sukukokous.
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat kuten hallituksen jäsenet vuosille 2009-2012
Erovuorossa olevat jäsenet Tuula Hämäläinen, Marja-Leena Lankinen, Raimo Paganus ja Veikko Suoninen valittiin uudelleen.
Varajäsen Vesa Paganuksen tilalle valittiin Liisa Särkelä.
Hallituksessa lisäksi jatkoivat : Jouko Paganus, Meeri Nurmi, Riitta Reuhkala, Annu Paganus ja Ari Paganus, sekä varajäsen Seija Anttila.
Kokouksen pöytäkirja on nähtävissä nettisivulla osoitteessa: http://www.kolumbus.fi/paganus.sukuseura/poytakirja/sukukokous2008.html.
Kokous päättyi yhdessä laulettuun Karjalaisten lauluun.
Suurin osa juhlaväestä jatkoi iltaa seuraamalla Seinäjoen kesäteatterin esitystä ”Laulu tulipunaisesta kukasta”.
Sukukokouksesta on myös Riitta Reuhkalan laatima kirjoitus Jaakkiman sanomissa: http://www.jaakkima.net/6.2008.html
VUOSI 2009
HALLITUKSEN KOKOUS 21.03.2009 TAMPERE
Koska tämä kokous oli ensimmäinen hallituksen kokous 16.8.2008 pidetyn varsinaisen sukukokouksen jälkeen päätettiin toimihenkilöistä.
Keskustelun jälkeen päätettiin yksimielisesti entisten jatkavan tehtävissään.
- Puheenjohtaja Jouko Paganus
- Varapuheenjohtaja Meeri Nurmi
- Sihteeri Veikko Suoninen
- Rahastonhoitaja Tuula Hämäläinen
- Leikekirjanpitäjä Riitta Reuhkala
- Jäsenrekisterinpitäjä Marja-Leena Lankinen
Hallitus käsitteli sääntömääräisten asioiden lisäksi kesän 2009 matkaa.
Päätettiin, ettei sukuseura järjestä matkaa, mutta jäsentiedotteessa esitetään matkaehdotuksia Karjalaan.
TAPAHTUMAT
Keväällä 2009 Karjalan Liiton suku-ja pitäjämessuilla Karjalatalolla Helsingissä Marja-Leena Lankinen toimi sukuseuran edustajana.
JÄSENMÄÄRÄ
Toimintakauden lopussa jäsenmäärä oli 103, joista ainaisjäseniä 14 ja nuorisojäseniä 12.