PAGANUKSEN SUKUSEURA RY.
TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKAUDELTA 2002-2003
Toimintakausi 2002-2003 oli sukuseuran kolmas toimintakausi.
VUOSI 2002
HALLITUKSEN KOKOUS 9.2.2002
Sukuseuran hallitus
kokoontui 9.2.2002 Tampereella.
Kokouksessa päätettiin
toimintasuunnitelman mukaan pitää sukukokous Järvenpäässä hotelli Rivolissa 8-9.6.2002.
Päätettiin liittyminen
sukuseurana Karjalanliittoon.
HALLITUKSEN KOKOUS 4.5.2002
Sukuseuran hallitus
kokoontui 4.5.2002 Porissa.
Kokous käsitteli
Järvenpään sukukokoukseen liittyviä asioita.
SUKUKOKOUS
JÄRVENPÄÄSSÄ
Paqanuksen Sukuseura ry. kokoontui kolmanteen tapaamiseen ja
sukukokoukseen Järvenpäässä 8-9.6.02 hotelli Rivolissa. Saapuvilla oli 43
sukuun kuuluvaa ympäri Suomea.
Tapaaminen alkoi ruokailulla. Sukujuhla
aloitettiin Jaakkiman laululla.
Seuraavaksi seuran puheenjohtaja Marja-Leena
Lankinen piti tervehdyspuheen. Musiikkia esittivät Sonja ja Niklas Paqanus. Juhlapuhujaksi olimme saaneet Pekka Vennamon, jonka
sukujuuret liittyvät myös Paganuksiin. Hänen puheensa kosketteli hänen ja hänen
isänsä Veikko Vennamon matkaa kotiseudulleen Jaakkimaan sekä viestintää alkaen
muinaisista ajoista,
jolloin viestintä tapahtui lähinnä sukulaisten ja tuttavien
tapaamisilla ja vierailuilla.
Tällaiset vierailut ovat paljolti jääneet pois nykyisessä elämänmuodossa. Nyt
uusimpana muotona yhteydenpidossa ovat matkapuhelimet. Nyt ovat yleistyneet myös sukuseurojen
perustamiset ja sukutapaamiset.
Viimeisimpänä hän toi esille mahdollisuuden, että tulevaisuudessa suvun
jäsenet voisivat pitää yhteyttä sukutapaamiseen kuvayhteyksin matkapuhelimella.
Lausuntaa esitti Hilkka
Savilahti. Juhlassa esitettiin myös videofilmi,
joka oli kuvattu viime kesänä sukuseuran tekemällä Jaakkiman matkalla. Kuvaajina olivat toimineet Ari ja Jouko Paganus. Juhla päätettiin yhteisesti laulettuun
Karjalaisten lauluun. Juhlan juontajana toimi Meeri Nurmi.
Kahvitarjoilun jälkeen alkoi
varsinainen sukukokous. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jouko Paganus ja sihteereinä Seija Anttila ja Ari Paganus. Kokouksessa
käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat ja myönnettiin vastuuvapaus
tilivelvollisille.
Hallituksen erovuoroisista jäsenistä
valittiin edelleen Seija Anttila, Raimo Jouhki ja
Meeri Nurmi. Uusiksi jäseniksi
valittiin Jouko Paganus (entinen varajäsen), Veikko Suoninen ja
Anu Paqanus.
Varajäseniksi valittiin Raimo Paganus (entinen
varsinainen jäsen) ja Helena Paganus. Muut hallituksen jäsenet ovat Marja-Leena
Lankinen, Tuula Hämäläinen ja Kalevi Paganus.
Tilintarkastajiksi valittiin Olavi Savilahti ja Tapio Ropponen ja
varatilintarkastajiksi Timo Unkuri ja Pirjo Mäkelä.
HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
Hallitus piti järjestäytymiskokouksen
varsinaisen sukukokouksen jälkeen.
Hallitus
valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajaksi Jouko Paqanuksen, varapuheenjohtajaksi Meeri Nurmen, rahastonhoitajaksi
Tuula Hämäläisen ja jäsenrekisterinhoitajaksi Marja-Leena Lankisen. Sihteeri valitaan myöhemmin.
Sunnuntaina 9.6 oli opastettu
kiertoajelu Tuusulan Rantatien taiteilija yhteisössä. Tutustuimme Ainolaan, Aholaan ja Halosenniemeen. Kävimme myös Järvenpään taidemuseossa,
jossa tutustuimme Venny Soldan-Brufeltin sekä Eero Järnefeltin taidekokoelmiin.
VUOSI 2003
HALLITUKSEN KOKOUS
Sukuseuran hallitus kokoontui 12.4.2003
Porissa.
Kokouksessa päätettiin mm. seuraavia
asioita:
·
Toiminnan kehittämiseksi
pyritään saamaan nettisivut
·
Kokousten matkakulut
korvataan yli 30 € menevältä osalta ja rahastonhoitajalta kokonaisuudessaan.
JÄSENMÄÄRÄ
Toimintakauden lopussa jäsenmäärä oli 130, joista 5 ainaisjäsentä ja 14 nuorisojäsentä.